Homot📖 15 min lukuaika

Balettipojan korkkaus

Sseksinovellinoin 17 tuntia sitten13 katselua

0 arvio

0 suosikit

Kirjaudu sisään tallentaaksesi suosikkeja

Valtteri ja Verneri olivat balettia tanssivat kaksospojat. Pojat tanssivat paikallisen tanssikoulun 15-vuotiaiden balettiryhmässä useasti viikossa. Molemmat pojat olivat hoikkia ja vaaleahiuksisia. He tanssivat yhdessä myös kotonaan ja jäivät usein kahdestaan tanssikoulun saliin treenien jälkeen. Molemmat pojat halusivat hakea isoina oikeaan balettikouluun. ”Huh, mitkä treenit!” Valtteri totesi, kun pojat palasivat tanssikoulun poikien pukuhuoneeseen. Molemmat olivat hikisiä ja suihkun tarpeessa. Pojat riisuivat harjoitusvaatteensa ja lopulta he olivat pelkissä tanssivöissään. ”Jätkällä seisoo!” Valtteri tokaisi katsoessaan Vernerin etumusta. ”No eikä seiso, in your dreams!” velipoika naurahti ja heitti tanssivyön pois. Verneri oli nyt täysin alasti veljensä vierellä ja kietaisi äkkiä pyyhkeen vyötärölleen. ”Meikä lähtee nyt suihkuun!” Valtteri ei voinut itselleen mitään, koska hänellä alkoi seistä. Olisi ollut ihana mennä pikkuveljen kanssa suihkuun, mutta hän ei uskaltanut. Valtteri päätti odotella veljeä suihkusta, ja mennä itse pesulle vasta sitten. Illalla pojat istuivat huoneensa sohvalla Walking Dead -sarjaa katsoen. Valtterin ajatukset olivat yhä pikkuveljen seksikkäässä kehossa, joten hänellä alkoi taas paikat kovettua. Valtteri hieroi etumustaan salaa huovan alla. Olisi ollut ihana riisua veli sohvalla ja kantaa sängylle. ”Onko sulla muuten tyttöystävää?” Verneri kysyi keskeyttäen veljensä ajatukset. ”Ei mul oo, eikä tossa ryhmässä oikein oo kiinnostavia tyttöjä”, Valtteri vastasi. Hänellä seisoi, mutta veli ei onneksi huomannut mitään. ”Ei mullakaan, paitsi se yks Emma on ihana. Emma pussasi mua poskelle joskus, eikä se johtanut mihinkään vakavampaan. Se on kyl kiva tyttö”, Verneri sanoi. Valtteri hymyili, eikä enää voinut mitään sille että veli huomasi kohouman Valtterin housujen etumuksessa. Verneri hymyili: ”Jätkä on ihan kovana, taidat itsekin kelaa Emmaa!” Valtteri tuli lähemmäs veljeään ja vastasi: ”Haluutko kokeilla sitä?” Verneri naurahti ja laittoi kätensä veljen etumukselle. Valtteri huokaisi. ”Et säkään taida hetero olla”, Verneri vihlaili ja Valtteri pudisti päätään. Pikkuveli jatkoi etumuksen hieromista ja kysyi ”Tuntuuko hyvältä?” Valtteri nyökkäsi ja otti housunsa pois. Nyt hänen kovettunut vehkeensä pääsi kunnolla vapaaksi. Pikkuveli hymyili ja kuiskasi: ”Maksatko mulle kympin, jos saan ottaa sulta suihin?” Isoveli nyökkäsi ja nousi seisomaan sohvan viereen. Verneri polvistui isoveljensä eteen ja otti velipojan kalun suuhunsa. Verneri imi veljeään hyvän tovin. Valtteri tarttui veljensä vaaleisiin hiuksiin. ”Vittu, sä oot hyvä imee… Ahhh mmmm!” Veli imi ja liikutti päätään eestaas. Valtteri meinasi tulla, mutta vetäytyi taaksepäin ja käski veljen kontalleen sohvalle. Tottakai veli totteli ja riisui itsensä. ”Kohta et ajattele Emmaa enää yhtään”, Valtteri kuiskasi. Verneri oli nelinkontin sohvalla ja häntä jopa pelotti se, mitä tuleman piti. Hän ei ollut koskaan ollut miehen, varsinkaan veljensä kanssa ”sillee”. Ajatus veljen kivikovasta kullista sekä jännitti että kiihotti. Oikeasti hän ei edes halunnut tätä, mutta rahalle oli huutava pula. Emma halusi yhden paidan synttärilahjaski. Isoveikka Valtteri haki yöpöydän laatikosta liukastetta ja huomasi, että tuleva pano selvästi jännitti pikkuveljeä. ”Ei se satu, ota ihan rauhassa. En oo itsekään saanut kullia keltään, mutta edetään rauhassa”, Valtteri rauhoitteli ja silitti veljen paljasta selkää. Verneri nyökkäsi, mutta pelkäsi yhä kullin työntymisen aiheuttamaa kipua. Valtteri tuli hänen taakseen ja alkoi levittää viileää liukastetta Vernerin peppureiälle. Veli työnsi etusormeaan Vernerin sisään, jolloin Verneri huokaisi. ”Eihän tunnu pahalle?” Valtteri varmisti, johon veli pudisti päätään. Valtteri työnsi myös keskisormen pikkuveljen tiukkaan reikään, ja veli huokaisi. ”Hyvä poika, rentoudu. Lämmitellään eka”, Valtteri kehui ja alkoi hitaasti liikuttaa sormiaan Vernerin sisällä. Verneri nosti peppuaan ylöspäin ja huokaili. ”Haluutko 20 euroa, jos annat mun nussii sua? Rahalle olis varmasti käyttöä”, Valtteri kysyi. Verneri meni vaikeaksi: ”Se varmasti sattuu…” Valtteri otti yöpöytänsä laatikosta keskikokoisen dildon. Verneri ei ollut edes tietoinen koko seksilelun olemassaolosta. Valtteri selitti, että hän oli varastanut dildon keskustan seksikaupasta. ”Pyllistä kunnolla!” Valtteri vaati ja Verneri totteli, vaikka pelkäsi kovasti. Veli työnsi hitaasti dildoa Vernerin peppuun, joka oli aivan liian pieni dildolle. ”Aiiihhh, sattuuuu!” Verneri huohotti, jolloin Valtteri työnsi hitaammin. Veli huohotti ja inisi, kun kuminen kikkeli työntyi syvemmälle häneen: ”Auuhhh, ei niin kovaa, eiihh…” Valtteri työnsi dildoa lisää. Verneri ei kestänyt enää ja huusi: ”LOPETA!” Valtteri ei ollut kuulevinaan, vaan alkoi liikuttaa kumikullia eteen ja taakse. Pikkuveli huusi, mikä kiihotti Valtteria entisestään ”Hyvä poika, eiköhän tää riitä”, Valtteri kehui ja veti dildon pois. Verneri oli helpottunut ja nousi ylös sängyltä. Nouseminen sattui, peppu oli kuin tulessa. Hän yritti mennä olohuoneeseen, mutta Valtteri tukki tien ja määräsi hänet takaisin sängylle: ”Sähän halusit sen kakskybäsen… Nyt pitää tehdä niinku mä sanon!” Verneri meni vapisten sängylle ja Valtteri tuli hänen selkäänsä. ”Valtsu oikeesti, älä viitsi. Mä en haluu tätä, lopeta jo”, Verneri koitti anella, mutta turhaan. Valtteri ohjasi yhä kovana jöpöttävän kullinsa veljensä reiälle. Verneri meni paniikkiin ja itku sen kun yltyi. ”Valtsu, mä en halua! Usko mua!” Anelu ei auttanut, vaan kiihotti Valtteria yhä enemmän. Pikkuveljen raiskaus tuntui sekä kielletyltä että jumalaiselta ajatukselta. ”Nyt mennään, ota mut sisään kuin mies!” Valtteri kähisi. Verneri-parka ei voinut mitään, kun isoveli alkoi työntyä häneen. Verneri huusi kivusta ja pelosta, kun isoveljen kyrpä painui hänen tiukkaan peppuunsa. Valtteri ähisi ja työntyi yhä syvemmälle. Pikkuveljen itku ja huohotus vain kiihotti häntä. ”Vittu, sä oot tiukka…” Verneri itki ja rukoili, ettei veli jatkaisi. ”Oo nyt hiljaa, ettei porukat herää!” Valtteri ärähti ja aloitti hitaan, mutta varman nainnin. Kyrpä liikkui veljen pyllyssä jo helpommin, liukaste teki tehtävänsä. ”Hyvä tuo äidin pilluvoide!” Valtteri kehaisi ja ulvahti kuin susi. Verneri ei voinut hänelle mitään, hänellä oli nyt valta! Valtteri huohotti ja ähisi nautinnosta pikkuveljensä päällä. Vernerin tiukka pojanpeppu oli ihana! Poika oli nyt aivan hiljaa hänen allaan. ”Meidän pitää ottaa joskus uusiks, että sun perse tottuu”, Valtteri sanoi lykkiessään veljeään. Verneri irvisti, kun Valtteri alkoi panna häntä kovemmin. ”Sä oot kyl paras veli ikinä! Vittu, mmm ahhh”, Valtteri huohotti ja tunsi, että kohta hän tulisi. Tämän tunsi myös hänen allaan uikuttava pikkuveli, joka tunsi kyrvän nytkähtelyn sisällään. ”Olis pitäny ottaa sut jo aiemmin tanssiopiston suihkussa, sä olit jumalainen näky!” Valtteri sanoi ja nopeutti alapäänsä liikettä. Muna sykki ja sykki lisää! Hikinen Valtteri otti veljeään hiuksista ja huohotti raskaasti. Hän oli laukemaisillaan! Valtteri jatkoi naintia ja huusi: ”Ahhhh, jumalautaaaahhhh! AAAAHHHH!” Valtteri laukesi ja kannusti veljeään: ”Hyvä poika, ota koko lasti sisään!” Verneri tunsi itsensä likaiseksi, kun veljen siemennesteet täyttivät hänen paikkansa. Tunne oli sekä nolo että kuvottava. Hänen oma veljensä oli lauennut hönen sisäänsä! Kiimainen ja hiestä märkä Valtteri oli vielä hetken hänen päällään. ”Vittu, sun perse teki hyvää! Ihanaa!” Valtteri huudahti ja lähti veljien makuuhuoneen viereiseen suihkuun. Verneri jäi sohvalle makaamaan tuijottaen katossa kimaltavia muovitähtiä. Veljen kokkareinen, samea sperma valui hänestä hitaasti ulos. Sohvaan muodostui limainen läntti. Verneri huokaisi ja alkoi hiljaa itkeä. Toivottavasti veli ei tulisi enää takaisin. Vernerin toive ei toteutunut. Hetken kuluttua Valtteri tuli tyytyväisenä suihkusta ja istuutui veljensä viereen sohvalle kuin sodan voittanut kuningas valta-istuimelleen. ”Kyllä susta hyvä narttu tulee, saat alkaa myydä persettäs mulle jatkossakin!” Valtteri kehaisi veljeään. Verneri vain makasi hiljaa ja oli kuin ei kuulisikaan veljensä puhetta. ”Vittu, ku porukat tietäis, mitä sä teit mulle…” Verneri kuiskasi itkunsekaisella äänellä. Se oli virhe. Valtteri katsoi häntä tuimasti ja kuiskasi: ”Jos sä ikinä kerrot porukoille, niin mä kerron koko koululle susta ja sun homoudesta! Onko selvä? Vittu, jos et usko, niin sulta lähtee munat!” Vernerin oli pakko suostua, koska veli pystyi näemmä mihin vain. ”Hyvä poika!” Valtteri kehaisi ja suikkasi suukon hänen poskelleen. Verneri veti sohvalla olleen huovan päälleen, ehkä kaikki olikin ollut pahaa unta. Hän nukahti, mutta kaikki ei ollut vielä ohi. Kello oli jo reilusti yli puolen yön ja Valtteri kasoi ihanasti tuhisevaa pikkuveljeään. Muna oli jälleen kovana, äskeinen suihkussa runkkaaminen oli tehnyt terää. Valtteri päätti ottaa veljensä uudestaan. Hän nousi sängyltä ja hiipi sohvan viereen. ”HERÄTYS, RAKAS PIKKUVELIIIIII!” Valtteri huusi ja kietoi kätensä täydessä unessa olevan veljensä ympärille. Verneri heräsi paniikissa! Hän nousi äkkiä ylös ja juoksi ovelle, mutta turhaan. Valtteri nosti hänet väkivalloin syliinsä ja kantoi kohti poikien yhteistä parisänkyä. ”EI SINNE!” Verneri huusi, mutta Valtteri ei ollut kuulevinaan. Häntä panetti yhä ja pikkuveljen perse houkutti häntä vain lisää. ”Toinen kierros näin iltasaduksi!” Valtteri kailotti. Verneri yritti potkia ja rimpuilla vastaan, mutta häntä vanhempi Valtteri kantoi hänet sängylle. Sängyllä Verneri potkaisi Valtteria suoraan kiveksille, jolloin veli suuttui ja löi häntä naamaan. Vernerin nenästä tulvahti verta. ”Jätä mut rauhaan, sä oot sairas!” Verneri huusi nenäänsä pidellen. Veri leualle ja valui Disney-lakanoille. Valtteri kirosi ja hieroi kipeitä kiveksiään. Myös häneen oli sattunut todenteolla. ”Vittu, sä et saatana potki mua kasseille! Valtteri räkätti ja lauloi epäviereisesti: ”Anna mulle mitä vaan! Puolen yön jälkeen, kun muut ovat menneet niin meillä on kauniimpaa, ja se tuntuu hetken jossain!” Verneri pillahti jälleen itkuun. Peukalo työntyi taas syvälle peppuun. ”Tuntuu vissiin hyvältä?” veli käkätti ja nautti aiheuttamastaan kivusta. ”No, miltäs nyt tuntuu?” Valtteri jatkoi ja työnsi lisää sormia veljensä sisään. Tämä tietysti sattui ja Verneri huusi tuskasta, ihan kun peppu repeäisi kahtia. ”LOPETA!” Verneri huusi ja tällä kertaa veli oikeasti lopetti. Valtteri kävi pikaisesti kusella ja palasi veljensä viereen. Verneri ei uskaltanut poistua edes vessaan, vaikka hänellä oli kova pissahätä. ”Mun on pakko päästä pissalle!” hän pyysi, mutta veli ei antanut lupaa. Verneri pissasi vahingossa alleen. Valtteri räjähti nauruun: ”Ei saatana, jätkä on kohta 16 ja kusee alleen! Tästä on pakko saada kuva! Verneriä hävetti ja hän veti puhtaat bokserit jalkaansa. Valtteri otti likomäristä lakanoista kuvan ja vaihtoi sitten puhtaat lakanat: ”Näin, laitetaas meille puhdas sänky. Nukutaan oikein lusikassa, veli!” Verneri istui lamaantuneena pedatun sängyn laidalla. Valtteri oli viskannut likaiset lakanat lattialle. Verneri katsoi niihin ja tiesi, että veli voisi kiristää häntä kusisen sängyn kuvalla. Valtteri luki veljen ajatukset: ”Nää kusikuvat lähtee sitten kiertoon, jos meet kielimään musta. Sovitaanko niin?” Verneri oli nolona ja sanoi hiljaa joo. Valtteri tuli iloisena hänen viereensä: ”Aletaas nukkua, huomenna on treenit! Kauniita unia ja oman kullan kuvia!” Sinä yönä Verneri ei nukkunut. Pissan ja veren sotkemat lakanat lojuivat yhä lattialla. Huoneessa haisi pahalle, mutta Valtteri vähät välitti hajusta. Hän nukahti nopeasti ja erittäin tyytyväisenä itseensä. Hän oli voittaja. Seuraavana päivänä pojilla oli taas tanssitunti. Vernerin oli hyvin vaikea keskittyä tanssiin, koska jokainen liike ja jalannosto sattui. Peppu ja alakroppa olivat yhä kipeitä viime yön tapahtumista. Valtteri oli puolestaan oma iloinen itsensä ja esitti taas niin naistenmiestä. Verneri meinasi pillahtaa itkuun, kun Valtteri yritti selvästi iskeä Vernerin ihastusta, Emmaa. Tämä iskuyritys oli tietysti vain Vernerin kiusaamista, kyllähän Valtteri tiesi Emman olevan velipojalle kova pala. Valtteri iski veljelleen silmää, kun Emma oli hymyillyt hänelle. ”Tuo mun veli on muuten homo, mut älä kerro kellekään”, Valtteri kuiskasi Emmalle niin, että velikin kuuli sen. Verneriä alkoi itkettää. ”Niin, se on herkkä poika toi Vellu. Kusi viime yönä sänkyynkin”, Valtteri selitteli ja meni väkisin halaamaan veljeään. Verneri oli vähällä huutaa, mutta Valtteri kuiskasi: ”Ole nyt vitun pikkupillu hiljaa! Esitä, että oot väsynyt ja mee pukuhuoneeseen vollottaan. Mitä nyt Emmakin ajattelee, ku sä ootkin tommonen itkevä pikkuhomo!” Verneri totteli ja meni pukuhuoneeseen. Pukuhuoneessa Verneri lyyhistyi penkille ja itki. Valtteri oli raiskannut hänet yöllä kahdesti, ja nyt vielä nolasi hänet koko ryhmän edessä. Verneri riisuutui ja meni suihkuun, hänen oli pakko pestä veljensä pois kehostaan. Yöllä hän oli ollut niin shokissa, ettei tajunnut mennä edes pesulle. Velipoika oli nukkunut hyvin ja kehui vanhemmilleen, että hänellä oli käynyt flaksi yhden söpön tanssijatytön kanssa. Valetta kaikki! Verneri itki ja pesemällä pesi itseään. Hän vihasi veljeään ja veljen painon tunnetta päällään. Silloin suihkutilan oveen koputettiin. Verneri puki äkkiä kylpytakin ylleen ja kysyi hiljaa: ”Kuka siellä?” ”Ei ole mitään hätää, Verneri. Täällä on Tuulia”, oven takaa kuului. 26-vuotias Tuulia oli ryhmän opettaja. Verneri yritti rauhoitella itseään ja avasi oven. Tuulia istutti Vernerin penkille, onneksi pukuhuone oli tyhjä. ”Mitä tapahtui?” Tuulia kysyi varovasti. ”Näin, että sun veli kiusasi sua ja sä lähdit itkien tänne pukkariin. Onko hän tehnyt sulle muutakin?” Tuulia jatkoi. Hän huomasi pojan olemuksesta, että kyseessä oli muutakin kuin veljesten välinen kukkoilu. Verneri pyyhki poskiaan kyynelistä ja selitti: ”Mä tykkään tosta Emmasta, ja Valtsu yritti iskee sitä. Oikeesti Valtsu ei ole ees kiinnostunut koko Emmasta. Enkä oo todellakaan mikää homo!” Tuulia otti itkevän pojan halaukseensa ja jatkoi rauhoitellen: ”Onko tapahtunut jotain muutakin? Onko Valtsu rikkonut sun rajoja?” Verneri nyökkäsi ja kertoi, mitä yöllä oli tapahtunut. Tuulia halasi Verneriä lujasti ja lupasi, ettei sama tulisi toistumaan. ”Verneri-kulta, sun veli on tehnyt sulle ihan hirveitä asioita. Mä jotenkin arvasin, että jotain tällaista on käynyt”, Tuulia jatkoi. Verneri halasi tuttua opettajaansa ja kertoi, että tanssiminen sattui joka paikkaan. ”Mä en oo todellakaa homo, mut veli pakotti…” hän yritti selittää, mutta itku teki puhumisesta vaikeaa. Tuulia hyssytteli häntä ja jatkoi: ”Sä et ole ainoa pieni poika, jolle on käynyt näin. Opetin kerran yhtä satubaletti-ryhmää, jossa tanssi 10-vuotias poika. Poikaparka oli joutunut setänsä hyväksikäyttämäksi Poika käyttäytyi harkoissa just niinku sä äsken, joten siitä arvasin, että jotain on nyt tapahtunut. Raiskaus on rikos.” Verneri itki vielä enemmän ajatellessaan sitä pientä poikaa, joka joutui oman setänsä uhriksi. Tuulia rauhoitteli häntä ja istui siinä kauan Vernerin kanssa. ”Sä oot mulle kuin toinen äiti”, Verneri sanoi ja halasi Tuuliaa. ”Sä oot ollu aina mun lempioppilas, semmonen superpoika”, Tuulia vastasi ja keinutti Verneriä syleilyssään. ”Me selvitään tästä, usko pois. Niin selvisi se 10-vuotiaskin”, Tuulia jatkoi. Verneri sulki silmänsä ja kuvitteli halaavansa tuota pientä poikaa. Tuulian lämpö tuntui ihanalle. Kuvitelmassa tuo pieni poika halasi Verneriä tiukasti takaisin. Vuoden päästä Verneri alkoi toipua veljensä teoista pikkuhiljaa. Tuulia oli etsinyt hänelle ihanan Emilia-nimisen psykologin. Emilia ymmärsi Verneriä täysin, koska oli itsekin kokenut nuorempana lähisuhdeväkivaltaa. Verneri oli jo selvästi iloisempi ja lähentynyt entisestään Emman kanssa. He saisivat olla myös tulevan teoksen pääpari: prinssi ja Prinsessa Ruusunen. Myöhemmin Emma alkoi seurustella Vernerin kanssa. Valtteri puolestaan sai potkut balettiryhmästä ja tuomittiin maksamaan Vernerille tuntuvat korvaukset aiheuttamastaan kivusta ja särystä. Valtteri oli ikänsä puolesta rikosoikeudellisessa vastuussa, joten hän joutui haastaville lapsille tarkoitettuun koulukotiin. Koulukoti oli Muhoksella asti, joten Verneri sai elää rauhassa ilman pelkoa veljensä läsnäolosta. Koulukodissa lymyili kostaja. Eräänä yönä koulukodissa asuva 17-vuotias Mikael teki Valtterille sen saman, minkä hän oli tehnyt kauan sitten Vernerille. Mikael nimittäin tiesi, mitä Valtteri oli tehnyt ja päätti kostaa pojan kärsimykset. Kiimainen Mikael hiipi Valtterin huoneeseen ja kiskoi peiton nukkuvan pojan päältä. ”Mitä?!” Valtteri kiljaisi, kun lihaksikas Mikael tuli väkisin hänen sänkynsä viereen. ”Turpa kiinni ja kuuntele! Vittu, sä raiskasit oman pikkuveljes! Nyt saat tietää, miltä se tuntuu! Saat maksaa kaiken pikku perseelläs”, Mikael ärähti. Valtteri oli kauhuissaan, kun isokokoinen poika alkoi riisua collegehousujaan. Housujen läpi erottui kivikova kulli. ”Sä otat tän jytkyn kiltisti peppuun, etkä raiskaa enää ikinä ketään”, Mikael sanoi ja heilutteli kulliaan kauhistuneen Valtterin nenän edessä. Valtteri ymmärsi, että Mikael oli kuullut raiskausjuorun muilta osaston pojilta. Lisäksi hänen tekosestaan oli uutisoitu maanlaajuisesti otsikoilla ”15-vuotias poika raiskasi pikkuveljensä kahdesti, poika otettu poliisin huostaan” ja ”Teinipoika raiskasi kaksosensa väkivalloin”. Valtteri oli ansassa. ”Nyt on maksun aika”, Mikael murahti ja Valtteri ei voinut kuin totella. Mikael joi kulaksen energiajuomastaan ja katsoi itkevää Valtteria silmiin. Poika selvästi pelkäsi häntä. Mikael oli poikaa päätä pidempi ja paljon lihaksikkaampi. ”Vitun pikkuhomo, eihän tuo paina paljoo mitään”, Mikael hän ja hymyili ilkeästi. Valtteri sulki silmänsä ja rukoili: ”Ei, älä tee sitä. Mun veli oli siinä leikissä ihan yhtä innokkaasti mukana kun mäkin! Tiedäthän sä balettipojat...” Mikael ei kuunnellut pojan itkuvirttä, vaan veti rimpuilevan pojan eteensä. ”Mee nelinkontin, vauhtia!” Mikael käski, ja Valtteri ei voinut muuta kuin totella. Mikael sylkäisi Valtterin peppuvakoon ja levitti räkäklimpin pojan reiälle. ”Täähän näyttää oikein hyvälle, taidat olla korkkaamaton poika!” Valtteri oli kauhuissaan ja vapisi suuren peukalon painautuessa hänen pikkupeppuunsa. Mikael naurahti: ”Kyllä on liukas reikä…” Sitten tapahtui se, mitä Valtteri oli koko ajan pelännyt: Mikael työntyi häneen. Poika ähisi ja puhisi hänen korvaansa: ”Likainen pikkupoika, sano mua isiksi!” Valtteri huohotti kivusta ja järkytyksestä, kun iso kulli upposi yhä syvemmälle hänen teinipojan kehoonsa. Paksu jääkiekkoilijan elin repi häntä kappaleiksi ja jokainen liike sattui. Valtteri irivisti kivusta. Mikael nautti pojan itkusta ja jatkoi: ”Sano, että isi nussi mua. Isi, mä oon sun pikkupoika! SANO SE!” Valtteri itki ja sanoi hiljaa: ”Isi, nussi mua. Isi, mä oon sun pikkupoika.” Mikael oli tyytyväinen ja ähisi: ”Iskä tykkää! Mun poika on kiree ku kiimainen teinityttö!” Valtteri itki ja tunsi Mikaelin pallit pakaroillaan. Pahin oli vasta edessä. Mikael otti kovemmin kiinni Valtterin lantiosta ja aloitti kunnon nainnin. Mikael huokaisi nautinnosta, kun pieni pyllyreikä kiristi hänen kulliaan. Kireys tuntui taivaalliselta! ”Sähän oot tiukka! Tältä se tuntuu, kun oma veli ottaa sut! Jumalauta, sä oot ihana!” Mikael kehaisi ja nai pientä reikää entistä kovemmin. Valtteri itki ja ulisi hänen allaan, mikä kiihotti häntä vain lisää. Pojan vinkuminen vain lisäsi hänen intoaan. ”Äläs nyt, Valtsukka! Etkös säkin oo balepoju? Sähän tykkäät tästä!” Mikael nauroi ja kovensi tahtiaan. Kyrpä upposi syvemmälle helposti, kun Valtterin suoli antoi periksi. Valtteriin sattui ja olo oli likainen. Hän ei uskaltanut sanoa mitään, kun lätkää pelaava Mikael otti hänestä kovemmin kiinni ja kovensi naintitahtia entisestään. Mikael otti kovemmin kiinni Valtterin lantiosta ja aloitti kunnon nainnin. Mikael huokaisi nautinnosta, kun pieni pyllyreikä kiristi hänen kulliaan. Kireys tuntui taivaalliselta! ”Sähän oot tiukka! Tältä se tuntuu, kun oma veli ottaa sut! Jumalauta, sä oot ihana!” Mikael kehaisi ja nai pientä reikää entistä kovemmin. Valtteri itki ja ulisi hänen allaan, mikä kiihotti häntä vain lisää. Pojan vinkuminen vain lisäsi hänen intoaan. ”Äläs nyt, Valtsukka! Etkös säkin oo balepoju? Sähän tykkäät tästä!” Mikael nauroi ja kovensi tahtiaan. Kyrpä upposi syvemmälle helposti, kun Valtterin suoli antoi periksi. Valtteriin sattui ja olo oli likainen. Hän ei uskaltanut sanoa mitään, kun lätkää pelaava Mikael otti hänestä kovemmin kiinni ja kovensi naintitahtia entisestään. Koko sänky hytkyi ja natisi. Valtteri käänsi päätään ja näki peilistä, kuinka iso poika nai häntä. Näky sai hänet melkein oksentamaan. Valtteri käänsi päänsä takaisin sänkyyn. Mikael suuteli kiihkeästi hänen niskaansa ja helvetti jatkui jatkumistaan. Akti oli kestänyt jo kauan. ”Miksun pikkuhuora, oikee lätkävaimo!” Mikael ähisi ja tunsi kuinka kulli alkoi sykkiä pojan ahtaassa perseessä. Kyrpä nytki ja lopulta ruiskautti koko lastin Valtterin peppuun. Valtterista tunne oli hirveä, hirvein ikinä! Kyrpä suihkutti mällit joka paikkaan. Mikael makasi tyytyväisenä hänen kroppansa päällä ja vetäytyi sitten pois. ”Nyt tiedät miltä tuntuu olla miehen raiskattavana!” Mikael sanoi ja suuteli väkisin Valtteria suulle. Valtteri haukkoi henkeään, kun Mikael sulki hänet syliinsä. Mikael imi Valtterin kaulaa ja työnsi lopuksi kielensä itkevän pojan suuhun. Suutelu tuntui Valtterista kauhealta, eikä asiaa helpottanut yhtään tupakoivan pojan suun maku. Lopulta Mikael lopetti suutelun ja alkoi tehdä lähtöä omaan huoneeseensa. ”Nähdään, balettipoika! Mun oma Billy Elliot! Otetaas ensiyönä uusiksi.” Mikael sulki oven jättäen raiskatun pojan yksin pimeyteen. Se pimeys imi kaiken mukanaan. - THE END -

Jäseniä online — kaupunkisi

L
E
M

Lilja, 33, Elsa, 29, Minttu, 22

haluavat tavata sinut tänä iltana

Katso kaikki profiilit

Mainos

Jaa:

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija!

S
seksinovelli

1 novellit julkaistu

0 seuraajaa