Intohimo📖 11 min lukuaika

Iina keksii ratkaisun – Osa 1

NNovellitXXXnoin 2 tuntia sitten0 katselua

0 arvio

0 suosikit

Kirjaudu sisään tallentaaksesi suosikkeja

Iina oli turhautunut. Eikö pojat osaa yhtään mitään? Hän oli ensin ollut jonkin aikaa Aatun kanssa mutta kun tytön tarpeet jäivät tyydyttämättä hän oli lempannut luokkatoverinsa ja siirtynyt vuotta vanhempaan Daniin. Mutta Danikin oli osoittautunut yhtä itsekkääksi ja hätäiseksi sängyssä kun Aatukin, joten juttu Danin kanssa oli päättynyt lyhyeen. Mutta nyt kolme kuukautta myöhemmin Iina oli kovassa puutteessa. Hän tiesi, että pojat ja miehet katsoivat hänen perään missä ikinä hän liikkuikaan. Näin ollen, seuran löytäminen olisi hoikalle ja kauniille 17-vuotiaalle lukiolaistytölle helppoa. Mutta kun ei voinut etukäteen tietää, kenellä oli taitoa ja kenellä oli varustus kunnossa. Paine alapäässä oli sellainen, ettei pelkkä sormettaminen enää riittäisi.

”Iina, tule syömään!”, isi kuulutti keittiöstä ja Iinan mietteet keskeytyivät. Ruokapöydässä hän huomasi, miten isi taas syrjäsilmällä katsoi häntä kun isi kuvitteli, ettei Iina mitään huomannut. Aluksi isin katseet olivat tuntuneet vaivaannuttavilta mutta nyt pari vuotta myöhemmin Iina oli katseisiin jo tottunut. Isi ei ollut ikinä sanonut tai tehnyt mitään sen enempää, joten Iina ei ollut ikinä tehnyt asiasta mitään numeroa. Samalla Iinan mieleen juolahti aivan uusi ajatus: isi oli oikeastaan aika hyvännäköinen ikäisekseen. Hän kävi salilla ja lenkkipolulla ja oli varmasti 45-vuotiaaksi hyväkuntoinen. Iina hätkähti omaa ajatustaan: voisiko isi olla ratkaisu hänen pikku pulmaansa? Ajatus tuntui niin kielletyltä, että pimpissä kipinöi jo sen takia. Hän oli nuorempana kuullut monta kertaa omasta huoneestaan kun äiti voihki kiimaisena isin käsittelyssä, joten isin taidot taisi olla hyvällä mallilla. Mutta miten hän pääsisi alkuun ja milloin? Toi ”miten” vaatisi vielä työstöä mutta ”milloin” oli hyvin selkeää: reilun viikon kuluttua äiti menisi pikkusiskojen Janinan ja Jasminen kanssa yleisurheilukisoihin Tampereelle koko viikonlopuksi. Treeneissä kolmikko oli nytkin. Siinä on ratkaisu! Iina söi annoksensa, nousi pöydästä, antoi isille pusun poskeen, vei lautasensa astianpesukoneeseen ja lähti lantiot keinuen keittiöstä kohti omaa huonettaan. Isi jäi hämmästyneenä ruokapöytään katsomaan esikoisensa farkkupepun perään.

Seuraavat päivät Iina käytti huolellisesti hyväkseen. Isille hän antoi pieniä vinkkejä kun kukaan muu ei ollut lähellä: hipaisuja ja lantioiden keinuntaa ja muutaman kerran hän onnistui antamaan isille taas pusun poskeen. Valmisteluihin kuului myös se, että piti käydä vanhempien makuuhuoneessa kun kukaan muu ei ollut kotona. Iina kävi läpi mitä leluja yöpöydän laatikoista löytyi: anaalitappeja, dildoja ja perhonenkin. Olisiko näistä apuja? Ei välttämättä, lelut taisivat olla enemmän äidin juttuja kun isin. Makuuhuoneeseen kuului myös oma vaatehuone ja sieltä Iina löysi mitä oli ollut etsimässäkin. Eräästä laatikosta löytyi äidin seksikkäitä alusvaatteita. Siellä oli pitsisiä ja läpinäkyviä rintsikoita ja pikkuhousuja, siellä oli sukkanauhaliivit, mustia sukkia sekä stay upit ja laatikosta löytyi jopa mustat korkkarit, jotka Iina ei ollut ikinä ennen nähnyt. Mitä naisten alusvaatteisiin tuli, isin maku taisi olla aika klassinen ja perinteinen.

Vihdoin koitti kisaviikonloppu. Äiti ja pikkusiskot olivat lähteneet hyvin aikaisin lauantaiaamuna. Iina heräsi kun isi lähti lenkille ja ryhtyi toteuttamaan seuraavia siirtojaan: hän laittoi saunan päälle ja tarkisti vielä omia ostoksiaan. Sitten hän söi aamupalan ja odotti isin tuloa lenkiltä. Kun isi huohottaen tuli ulko-ovesta sisään, Iina ilmoitti:
”Laitoin saunan valmiiksi.”
”Oi, kiitos. Kuulostaa hyvältä. Taidan mennä saman tien.”
”Totta kai!”

Isi riisui hikiset vaatteet, kävi suihkussa ja kiipesi hetken päästä ylälauteelle. Nyt oli Iinan aika jatkaa markkinointikampanjansa. Hän riisui itsensä, meni suihkuun hyvin tietoisena siitä, että isi pystyi näkemään lasisen saunaoven läpi pesuhuoneeseen. Kun Iina avasi oven saunaan, hän sanoi:
”Sopiihan?”
”Ööh… juu… ilman muuta.” Isin kyrpä ei tainnut enää olla aivan lepoasennossa ja isin katse viipyi varsin kauan Iinan kiinteissä B-kupin tisseissä. Isi jatkoi: ”Milloinko ollaan viimeksi saunottu yhdessä?”
”Taitaa olla jotain viisi kuusi vuotta.”
”Niin varmaan.”
Isi kiemurteli vähän ja taisi olla jo aika vaikeaa pitää kyrpä nousemasta taisteluvalmiuteen. Ja kun Iina oikein katsoi, niin olihan kyrpä jo puolikovana. Muutaman minuutin jälkeen Iina nousi taas mennäkseen pesuhuoneeseen ja samalla hän pyllisti hitaasti suoraan isin edessä. Isi ei tainnut hetkeen hengittää ollenkaan. Suihkussa Iina suoritti kunnon pesun samalla kun isi lasioven takana istui kuin transsissa ihastelemassa omaa tytärtään. Iina kuivasi itseään ja meni omaan huoneeseen ja kuuli kun isi oli suihkussa. Pieni huoli heräsi siitä, että isi olisi masturboinut suihkussa mutta niin ei äänistä päätellen tainnut olla.

Isi meni pyyhe lantiolla vanhempien makuuhuoneeseen ja Iina tiesi, että nyt oli iskun paikka. Hän oli valmistautunut niin perusteellisesti, että jos isi ei nyt lankeaisi, niin Iina tuntisi itsensä todella typeräksi. Mutta se ei pelaa, joka pelkää. Iina katseli vielä itseään peilistä ja oli itsekin sitä mieltä, että hän näytti syntisen hyvältä. Iinan sydän jyskytti ja rehellisesti sanottuna, niin teki pimppikin. Iina avasi oven vanhempien makuuhuoneeseen. Isi seisoi selkä ovelle päin ja sanoi:
”Odota, olen vielä alasti.”
Iina otti pari askelta sisään huoneeseen ja kun vastausta ei kuulunut, isi kääntyi ja silmät rävähtivät niin auki, että varmaan oli lähellä, että ne olisivat tippuneet pois paikoiltaan.
”…Iina…”
Isi ei muuta saanut sanotuksi. Eikä isi tuntenut itsensä enää isäksi vaan biologia otti hänestä vallan. Hänen silmiensä edessä ei enää seissyt oma tytär vaan seksikäs nuori nainen, jonka vaatetuksen lähettämää viestiä ei voinut tulkita väärin. Isi katseli Iinaa hetken silmiin, sitten katse siirtyi takaisin läpinäkyviin mustiin pitsirintaliiveihin ja siitä edelleen alaspäin: läpinäkyvät mustat pitsialushousut pikemmin korosti kuin peitti Iinan karvattomaksi ajettua häpykumpua. Katse vaelsi vieläkin alaspäin nauttien Iinan mustiin stay upeihin verhottuihin hoikkiin jalkoihin ja mustiin korkkareihin. Näkymän kruunasi Iinan olkapäillä lainehtivia vaaleanruskeita hiuksia.

Iina otti vielä muutaman askeleen eteenpäin ja hipaisi kädellään isin kyrpää samalla kun isi viimein toimi, otti Iina syleilyyn, kumartui ja suuteli suoraan suulle. Kielet leikkivät pitkän tovin samalla kun isi toisella kädellä alkoi ahnaasti hieromaan Iinan kiinteätä pakaraa. Iina oli ollut jo aika kiimainen saunassa ja pukiessaan seksikkäät vaatteet hän oli jo innostunut niin, että pikkarit olivat kosteat. Iina nappasi kädellään kyrvästä kiinni ja teki pieniä runkkausliikkeitä suutelemisen aikana. Kyrpä kovettui ja Iina totesi ilokseen, että kyrpä oli varmaan jotain 18 cm ja aika paksu. Aivan eri kokoluokan vehje kuin Aatulla tai Danilla. Isi työnsi Iinaa sängylle, levitti hänen jalkojaan, suuteli Iinan vatsaa ja siirtyi hitaasti alas häpykummulle. Samalla isi peukalollaan hieroi Iinan turvonnutta klittaa pikkareiden läpi. Iina voihki jo äänekkäästi.
”Iina, olet aivan märkänä..”, isi sai lausuttua. Sitten hän siirsi pikkarit sivuun ja ryhtyi nuolemaan jo valmiiksi tulvivaa pimppiä pitkin rauhallisin vedoin. Iina huohotti ja kiemurteli mielihyvän vallassa. Isi työnsi yhden sormen tiukkaan pimppiin samalla edelleen ihanasti nuollen. Ja kun isi työnsi sisään toisenkin sormen, Iina ei enää kestänyt, vaan sai ihanan ja pitkän orgasmin. Tytön edelleen kiemurrellessa sängyssä, isi sovitteli jo kyrpänsä Iinan pimpillä. Ensin isi kostutti kyrpänsä turpeilla ja kiiltävillä häpyhuulilla, hetken hän vain ihasteli pimppiä ja sitten hän ryhtyi työntämään suonikasta kyrpäänsä Iinaan. Pimppi oli tiukka ja isi ähisi jonkin aikaa ennen kuin sai kyrpänsä kunnolla sisään vaikka liukasta oli. Iina tunsi, että pimppi oli aivan täynnä ja siitäkin syystä hän innostui entistä enemmän. Isi oli aivan kiimassa mutta malttoi mielensä ja aloitti ensi varovaisilla työnnöillä. Kohta pimppi oli jo paremmin tottunut ja Iinan kiima yltyi edelleen. Isi lisäsi vauhtia ja tyttö kiemurteli hänen allaan. Iina oli niin kiimainen, että kädet tarttuivat lakanoihin rytyyttäen niitä. Hetken päästä isi nousi lattialle, nosti Iinan jalat olkapäilleen ja tunkeutui taas pimppiin. Isi lisäsi vauhtia eikä Iinalta kestänyt kuin hetken ennen kuin hän huohotti todella raskaasti kun orgasmi teki tuloaan. Ja sitten… Iina sai elämänsä ensimmäisen orgasmin penetraation seurauksena.
”Oi, isiiii…”
Tyttö suorastaan ulvoi eikä hetkeen tiennyt mitään muusta maailmasta. Isi hidasti tahtia, jotta Iina saisi nauttia kehon läpi kulkevista lämpöaalloista. Kun Iina oli vähän rauhoittunut isi aloitti oman loppurynnäkön. Isi tikkasi voimansa tunnossa samalla pitäen kiinni Iinan jaloista. Sitten isistä lähti alkukantainen murahdus ja isin suonikas kyrpä pumppasi spermansa syvälle Iinan kiiltävään ja litisevään pimppiin. Hetkeen kumpikaan ei liikkunut eikä sanonut mitään.
”Iina…”, isi aloitti.
”Tämä oli parasta ikinä!”, Iina huohotti.
”Iina, tämä…”
”Älä sano mitään.”
Isi laskeutui sängylle pitkäkseen ja nappasi Iinan kainaloonsa. Iinasta tuntui hyvältä olla lähellä isiä ja hetkeen molemmat vain nauttivat läheisyydestä. Sitten Iina istahti sängyn reunalle ja rupesi riisumaan toista stay upia. Isin käsi keskeytti Iinan käden liikkeen ja samalla hän sanoi:
”Iina, voisitko pitää nuo jalassa vielä?”
Iina kääntyi yllättyneenä katsomaan isiä silmiin. Ilkikuriseen sävyyn hän vastasi:
”Mitä isillä on mielessä?”
Isi oli hetken hiljaa, ennen kuin hän posket punoittaen sai sanotuksi:
”Otetaanko uusiksi hetken päästä?”
Vastaukseksi Iina laskeutui takaisin isin kainaloon.

Isin kainalossa Iina mietti äskeistä. Isin kyrpä oli iso ja tuntui taivaalliselta pimpissä. Isi oli ollut samalla sekä hellä että määrätietoinen ja hän oli tehnyt kaiken jotta Iina nauttisi ennen isiä. Iina tiesi, että hänen pitää saada tuota taivallista kyrpää uudestaan. Isi taisi myös olla mielissään.

Isi taas mietti asioita vähän eri näkökulmasta. Hän häpesi itseään. Mennä nyt panemaan omaa tytärtään. Mutta samalla hän tiesi, että tämä oli vasta alkusoittoa. Hän oli koukussa! Iinan pimppi oli tiukin, mitä hän oli ikinä kokenut. Ja tissit ja pakarat olivat kiinteät kuin unelmassa! Ja miltä Iina näytti seksikkäissä vaatteissaan! Isi ei ollut ikinä kokenut mitään vastaavaa, ei edes vaimonsa kanssa.

Iinan pimpistä valui edelleen isin spermaa niin pikkuhousuihin kuin lakanoillekin, kun Iina otti isin kyrpä käteensä ja rupesi runkkaamaan veltostunutta vehjettä. Sitten Iina innostui ensimmäistä kertaa ottamaan kyrpä suuhunsa. Iinan tekniikka oli puutteellinen ja isi opasti rauhallisesti:
”Lutkuta kielelläsi niin kuin tikkaria… juuri noin… ota sitten kyrpä kokonaan suuhun… oooh, juuri noin… ime rauhallisesti.”
Ja Iina teki työtä käskettyä.
Iina rupesi itsekin innostumaan uudestaan. Isin kyrpä oli taas käyttökunnossa ja Iina muisti miten taivaalliselta se oli tuntunut hänen sisällään. Pimpissä tuntui taas sellainen jännä kutina vaikka äskeisestä panosta ei ollut kuin ehkä varttitunti. Isin kyrpä sojotti ylöspäin kun hän ehdotti Iinalle:
”Tule istumaan!” Ja Iinahan nousi hajareisin istumaan isin päälle. Hän otti kyrvästä kiinni, taittoi valmiiksi spermaiset pikkuhousut sivuun ja työnsi kyrvän pimppiinsä. Ai, että tuntui taivaalliselta! Iina aloitti rauhallisen ratsastamisen kiihdyttäen vähitellen tahtia. Isi hieroi toisella kädellä Iinan tissiä rintaliivin päältä ja toinen käsi hakeutui klitalle. Isin hieronta sai Iinan todella kiimaiseksi ja ratsastuksen tahti nopeutui nopeutumistaan. Iinan pimpistä valui edelleen spermaa reisille, isille ja lakanoille. Mutta samalla Iina oli taas niin kiimainen, että uutta liukastetta valui sitäkin jo pimpistä minne sattui. Isi hieroi edelleen klittaa kiusoitellen ja välillä vähän kovemmin ja Iina oli seota. Lantio liikkui edes takaisin hurjaa vauhtia ja Iina tunsi orgasmin lähestyvän. Hengitys meni katkonaiseksi. Isin kyrpä tuntui kovana pimpissä, ulottuen joka sopukkaan ja isin taivaallinen liike klitalla sai Iinan sekoamaan ja hän huusi orgasminsa koko talolle ja varmasti lähinaapuruston oravat ja linnutkin kuulivat eläimellisen huudon. Iinan pimppi supisteli aivan vimmatusti ja tyttö huohotti kuin kohtauksen saaneena. Iina lysähti isin päälle hervottomana ja isi laittoi kätensä tyttärensä ympärille ja piti hetken hyvänä.
Varovasti isi siirsi tyttärensä sivuun ja nousi itse sängyn viereen seisomaan. Isi kiskoi tyttöä lähemmäksi ja nosti tyttärensä pepun pystyyn. Hän tunki kyrpänsä takaapäin Iinaan. Jos mahdollista, niin isin kyrpä tuntui vielä isommalta näin. Iina oli vielä aivan heikkona äskeisestä megaorgasmistaan mutta isin liike tuntui todella ihanalta ja mielihyvä välittyi työntö työnnöltä pimpistä Iinan aivoihin. Isin työnnöt olivat pitkiä ja yhä nopeampia samalla kun hän piti Iinan lantiosta kiinni. Isi katseli vielä Iinan litisevää pimppiä, seksikästä peppua ja stay upit jaloissa, toinen korkokenkä oli tippunut kyydistä mutta toinen oli vielä jalassa. Isi tiesi, ettei hän ikinä ollut nähnyt mitään yhtä kiihottavaa. Kaikki oli niin sekavaa: kiihkoa, kiellettyä, tuhmaa ja aivan totaalisen vastustamatonta. Sitten hän tunsi tuttua kihelmöintiä alapäässä ja lasti lähti jo toistamiseen syvälle Iinaan. Iina ynähteli ja kouristeli samanaikaisesti. Liike loppui mutta molemmat huohottivat kuin vinttikoirat kilpailun jälkeen ja hyvän olon tunne jatkui ja jatkui.

Jälkeen päin molemmat istuivat sängyn reunalla ja Iina riisui vaatetuksensa. Isi katseli tytärtään lumoutuneena ja kaappasi tytön syliinsä ja kantoi pesuhuoneeseen. Pesun aikana Iina huomasi, että vielä oli kutinaa pimpissä. Hän ei vielä tunti sitten voinut kuvitella, että hän neljän orgasmin jälkeenkin edelleen haluaisi lisää. Onneksi sauna oli vielä aika lämmin, joten Iina jätti saunaoven auki, kiipesi ylälauteelle, levitti jalkojaan ja sanoi isille: ”Isi, tulisitko vielä tänne?”
Isi katsoi Iinaa hetken liikkumatta, lipoi huuliaan, sulki suihkun ja suuntasi saunaan. Isi laskeutui suoraan Iinan jalkojen väliin ja ryhtyi nuolemaan tarjolla olevaa herkkurasiaa rauhallisesti. Iina huomasi hetkessä kostuvansa uudelleen ja isikin huomasi saman. Näin isi uskalsi tunkea etusormen Iinan pimppiin ja aloitti sormella rauhallisen liikkeen sisään ja ulos. Samalla isi leikki Iinan klitalla ja Iina ynähteli mielihyvästä. Iina otti isin päästä kiinni ja oli hetkessä taas aivan kiimassa. Isi lisäsi toisen sormen ja sormetti ja nuoli ja nuoli ja sormetti. Muutaman nautinnollisen minuutin jälkeen Iina pääsi taas huipulle ja huohotti raskaasti. Hän oli täysin lumoutunut: ajatella, että seksi voi olla tällaistakin!

🔥 Haluatko enemmän?

Katso kuumia live-esityksiä nyt

Katso Live-kamerat →
Jaa:

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija!

N
NovellitXXX

23 novellit julkaistu

0 seuraajaa
🔴Live-kamerat — Katso kuumia esityksiä nyt!