Intohimo📖 12 min lukuaika

Kodinhoitaja maksaa luonnossa

NNovellitXXXnoin 2 tuntia sitten0 katselua

0 arvio

0 suosikit

Kirjaudu sisään tallentaaksesi suosikkeja

Siri, 18-vee, Thaimaasta, oli tullut au-pairiksi hoitamaan rikkaan perheen lapsia ja kotia. Perheen vanhemmat, Leena ja Leksa olivat epäilleet, että pieniä summia rahaa oli kadonnut taloustililtä. Epäilys oli vahva, mutta näyttöä sille ei ollut. Leena lähti lapsien kanssa kolmen viikon lomalle ja Siri jäi Leksan kanssa kahden. Perheen mies antoi tytölle vapaapäivän kun lapsia ei ollut hoidettavana ja koti oli muutenkin siisti. Leksa kävi autotallista noutamassa aikaisemmin hankkimansa nauhoittavan kamerajärjestelmän jonka hän nyt asensi huoneistoon. Pienet kamerat hän piilotti hyvin ja näistä oli suora yhteys hänen kannettavaan tietokoneeseen.

Siri oli siivonnut ja käynyt kaupassa. Tyttö palautti vaihtorahat ja ostoskuitin niille varattuun laatikkoon. Hetken mietittyään Siri avasi laatikon uudestaan ja noukki sieltä 20 euron setelin joka sujahti tytön taskuun. Nyt olisi hetki aikaa itselle, hän tuumi ja siirtyi omaan huoneeseensa. Aika vaihtaa vaatteet vähän rennonpaan asuun. Tyttö tarkasteli itseään kokovartalopeilistä vain rintsikat ja pikkuhousut yllään. Aika hyvä kroppa minulla, isot ja kiinteät rinnat ja muhevan kokoinen pylly. Tyttö laski pikkuhousunsa puolireiteen. Ohuen karvan peittämä häpy oli juuri eilen seivattu kiitoradaksi. Pieni sormi liukui vakoon ja tunsi kosteuden. Hän värähti kun sormi hipaisi klitorista. Se oli menoa nyt. Hän siirtyi sängylle ja potki pikkuhousut jaloistaan. Tyttö levitti reitensä ja käsi löysi taas kostean ja lämpimän pillun. Sormet pyörivät ympäri klitorista ja helpottava orgasmi tuli nopeasti.

Seuraavana työpäivänä Leksa kävi läpi nauhoitusta ruokatunnilla. Kuten hän oli arvannut, niin Siri jossain vaiheessa kävi laatikolla, jossa talous-rahat olivat ja sieltä sujahti seteli hänen taskuunsa. Aavistukset olivat käyneet toteen.
Olisi pitänyt laittaa kamera myös tytön huoneeseen, niin olisi nähnyt, mitä neiti itsekseen puuhailee, Leksa mietiskeli.

Tyttö oli kaunis ja sopivan muodokas. Rinnat olivat jo hyvin kehittyneet ja pyöreä takamus keikkui mukavasti hänen kävellessään. Talon isäntä, Leksa oli monta kertaa vetänyt syvään henkeä kun Siri oli kumartunut noukkimaan jonkun lasten lattialle pudottaman lelun. Pyöreä pylly oli levinnyt seksikkäästi ja laittanut miehen pään sekaisin. Vaimon ja lasten lähtö oli tullut nopeasti ja heidän yhteinen hellä hetki oli jäänyt hoitamatta. Kivekset olivat turvonneet ja kalukin sykähteli rauhattomasti. Leksalla oli tarve purkautua. Töissä sihteeri kyllä antaisi pikaiset suihinotot tai tarvittaessa pillua takaapäin isoon tammipöytään nojaten. Uusi tapaus olisi kyllä kiinnostavampi ja kiihottavampi kokemus, Leksa tuumi.

Mies saapui kotiin ja herkullinen ruoka odotti viinin kera. Täytyy kyllä sanoa, että tyttö on hyvä laittamaan eksoottisia herkkuja. Taitaa tuolta reisien välistäkin löytyä makupala. Saisi nuorta ja nättiä. Tiukka vittukin tai pimppihän sillä vasta on. Sinne kun saa työntää, niin kyllä herkut nopeasti irtoaa. Syököhän tyttö vielä edes ehkäisypillereitä. Kortsua en kyllä käytä, luomua sen olla pitää ja spermat sisälle. Voi vielä olla neitsyt jos oikein hyvä tuuri käy. Pääsisi korkkaamaan kaikki reiät, huh huh. Näitä Leksa mietiskeli samalla kun päivällinen hupeni lautasella ja viinipullo vajosi. Pieni mukava hiprakka humisi päässä ja kulli seisoi äskeisistä ajatuksista.
Vielä kahvi ja konjakki tähän päälle, niin kyllä kelpaa, sanoi Leksa Sirille, joka lähti keittiöön täyttämään isännän toiveet.

Aupair ja Leksa istuivat olohuoneessa, Siri katseli telkkua ja mies avasi läppärinsä ja laittoi nauhoituksen päälle. Siri, tule katsomaan, Leksa huikkasi ja tyttö tuli istumaan hänen viereensä sohvalle. Sitä mukaa kun kuva eteni, muuttui tytön ilme hätääntyneemmäksi. Kun grande finale koitti ja tyttö laittoi setelin taskuunsa, hän puhkesi itkuun. Täytyy varmaan tilata sinulle lentoliput huomenna kotiin vai mitä, Leksa kysyi. Eikö me olla pidetty sinua kuin omana tyttärenämme ja palkkaakin olet saanut yli suositusten?
Äitini on sairas ja joutuu leikkaukseen, eikä meidän perheellä ole tarpeeksi rahaa kustantaa sitä, Siri kertoi. Voimme ehkä sopia tämän, Leksa sanoi ja nousi seisomaan tytön eteen. Hän avasi vyön soljen ja vetoketjun. Housut putosivat nilkkoihin ja niitä seurasivat mustat boxerit. Miehen puolijäykkä suonikas kulli heilahteli tytön kasvojen edessä. Ota se suuhun nyt heti tai lähdet huomenna, Leksa sanoi jo kiihottuneella äänellä. Tyttö otti kullin varresta kiinni ja veti esinahan taakse. Paisuneen terskan päähän oli jo ilmestynyt kiimatippa. Siri veteli esinahkaa edes-takas tarkoituksenaan saada Leksa laukeamaan. Mies tarttui tyttöä hiuksista ja veti hänen huulensa kiinni kullinsa. Avaa suusi narttu, nyt heti ja varo hampaita. Leksa työnsi kovan elimensä tytön huulien väliin ja Sirin oli avattava suunsa ja otettava tuo kuuma kulli sisäänsä. Ime ja puristele pusseja hellästi, Leksa käskytti ja alkoi naida Siriä suuhun. Tyttö tunsi kuinka kulli paisui vielä entisestään ja yritti irrottautua. Hän ei olisi halunnut ottaa spermoja suuhunsa, mutta Leksan tiukka ote hänen hiuksistaan piti ja kuumat isot spermat purkautuivat tytön suuhun. Niele kaikki, mies käskytti ja sitten nuolet minut vielä puhtaaksi. Tyttö poistui vessaan huuhtelemaan suunsa. Hänet oli pakotettu imemään tuota suurta ja suonikasta kullia ja ottamaan nesteet sisäänsä. Kaikesta irstaudesta huolimatta hänen pieni pillunsa oli kostunut. Hän oli joutunut tekemään sen mitä jossain leffoissa näytetään, mutta ei hän uskonut, että niin voisi tapahtua tosielämässä.

Leksalla meni muutama päivä työreissussa ennen paluuta kotiin. Hän oli soittanut tytölle, että ruoka maistuisi viinin kera. Ruokailun jälkeen mies tenttasi tyttöä. Oletko ollut kenenkään pojan kanssa vielä silleen ja syötkö pillereitä. Molempiin tuli kieltävä vastaus. Pillerit hankittaisiin heti alkavalla viikolla tutulta lääkäriltä. Leksaa panetutti, pillu oli pois laskuista ainakin seuraavalle viikolle saakka. Suikkarit, ihan ookoo, mutta ei se panoa korvaa. Löytyyhän tytöltä se toinenkin tiukka reikä. Vaimo Leena ei ollut persettä antanut kun Leksa sitä joskus oli kännipäissään ehdottanut. Oli kuulemma vaimon mielestä perverssi juttu. Nythän olisi sekin kokemus mahdollista testata. Mitä enemmän Leksa asiaa ajatteli, sitä houkuttelevammalta se tuntui. Kullikin taas seisoi ja vaati purkautumista.
Leksa haki autotallista liukkarituubin,
jolle oli käyttöä, kun vaimolla oli menkat. Silloin Leena ei halunnut minkäänlaista seksiä. Leksa oli hankkinut motoroidun tussun joka antoi maksimaallisen nautinnon.

Leksa löhösi sohvalla ja paisunut kulli kiristi housujen etumusta. Siri, tule ottamaan suihin, mies huusi. Tyttö polvistui kiltisti miehen eteen ja avasi tämän vetoketjun. Leksa nosti lanteitaan, että Siri sai vedettyä hänen housunsa ja kalsarinsa reisille. Kulli jökötti vaativasti ja nyt tyttö otti sen kiltisti suuhunsa ja alkoi imeä nautinnollisesti. Leksa jo harkitsi, että antaisi spermojen lentää tytön suuhun, mutta panoajatus vei kuitenkin voiton. Lopeta, mennään sänkyyn hän sanoi ja nousi tarttuen Sirin käteen. Tyttö yritti vastustella, mutta kaksikon kokoero oli sen verran iso että yritys jäi vaisuksi. Riisu, vaatteet pois, mies komensi. Siri tihrusti itkua, mutta alkoi riisuuntua hitaasti. T-paidan alla oli valkoiset rintsikat jotka peittivät vain osittain hänen täyteläiset rintansa. Leksa kuolasi ja runkkasi hitaasti jykevää kaluaan. Ota nyt ne rintsikat pois, mä haluun nähdä sun tissit, mies komensi. Kuului napsahdus kun hakaset aukesivat ja pyöreät, tosi muodokkaat rinnat paljastuivat miehen himokkaiden katseiden alle. Hame pois, kuului komento. Valkoiset stringit verhosivat neitseellistä häpyä. Tyttö oli nyt melkein alasti. Hän häpesi ja yritti peitellä rintojaan. Tule tänne, Leksa komensi. Siri ei voinut muuta kuin totella. Hitaasti ja armoa anellen hän siirtyi isännän viereen. Käänny, mä haluan nähdä sun perseen, Leksa kähisi jo nyt kiimaisella äänellä.
Stringin nauha meni peppuvaossa ja molemmat muodokkaat pepun puolikkaat näkyivät kiihottavasti. Kun tyttö taas kääntyi mieheen päin, tämä vei kätensä tytön pakaroille ja puristi nautinnollisesti. Paine pusseissa kasvoi lähes sietämättömäksi ja Leksa nykäisi rivakalla liikkeellä työtön stingit nilkkoihin paljastaen tämän häpykummun jota hentoinen karvapeite suojeli. Mies kahmaisi molemmin käsin kiinni tytön pakaroihin ja veti hänet lähemmäs itseään. Tuo ihana pillu oli nyt aivan Leksan kasvojen edessä ja hän pystyi haistamaan ihanan kiimaisen tuoksun joka lisäsi hän omaa kiihkoaan. Miehen sormi lipui vakoon joka oli ihanan märkä. Tuossa tuntui paisunut klitoris jonka kosketuksesta tyttö värähti. Sormi valui alaspäin aina rakoon saakka. Mies työnsi varovasti sormeaan syvemmälle jolloin tyttö värähti, kalvo oli ehjä, Leksalla oli edessään neitsyt. Miehen kestokyky oli nyt siinä tilassa, että spermat piti saada ulos ja helpottaa oloa. Sängylle, mahallesi ja heti, hän sanoi vaativalla äänellä. Kun tyttö viimein uhkailujen jälkeen oli miehen komentamassa asennossa, hän asetti vielä tyynyn tytön lantion alle kohottamaan persettä paremmin näytille.
Tytön häpy oli kaikesta huolimatta kiihottunut ja häpyhuulet auenneet niin, että pieni rako näkyi kutsuvasti. Vaikka kuinka Leksa olisi halunnut puhkoa tytön, hän malttoi kuitenkin pysyä aikaisemmassa suunnitelmassaan ja viedä ensin tytöltä perseen neitsyyden. Tämänkin hän oli varmuuden vuoksi tytöltä udellut joka oli ollut moisesta aivan tolaltaan. Siri ei vielä tiennyt mistä oli kyse. Isäntä oli luvannut olla koskematta hänen neitseelliseen pilluunsa ja hän uskoi miestä. Miksi hänen sitten piti maata mahallaan. Tässä asennossahan ei vosi ottaa edes kunnolla suihin tai naida rintojen väliin josta hän oli joskus kuullut. Leksa pursotti keeliä tytön pyllyvakoon joka lähti valumaan alaspäin kohti hänen neitseellistä pyllyreikäänsä. Mies hieraisi vielä keeliä kivikovan kullinsa ympärille.
Leksan sormi luikahti tytön pyllyvakoon ja persereiälle työntyen vähän sisään. Sirille selkesi vasta nyt mistä oli kysymys ja hän yritti nousta ylös. Mies kuitenkin painautui tytön päälle, joka yritti epätoivoisesti vapautua Leksan otteesta. Siri tunsi kuinka mies liuutti kaluaan hänen pyllyvaossaan ja yritti hetkautella persettään vastustelevasti. Paine Sirin reiällä kasvoi kun Leksa painoi kovaa terskaansa sitä vasten. Siri yritti rimpuilla, mutta kova elin tunki väkisin sisälle levittäen hänen neitseellistä reikäänsä. Relaa, rauhoitu, mies hoki ja tunki itseään sisään. Paksu tatti tunkeutui väkisin sisään. Terska oli nyt sisällä ja mies odotti hetken ja antoi tytön levähtää ja rentoutua. Sulkijalihas kiristi kiihottavasti ja Leksa oli jo vähällä laueta. Siri riuhtoi ja koitti hytkyttää persettään, mutta miehen ote piti. Tyttö voihki ja aneli miestä lopettamaan. Leksaa ohjasi vain himo ja hän alkoi hitaasti mutta päättäväisesti työntyä syvemmälle. Naisen (tytön) pehmeä perse vasten hänen lantiotaan tuntui taivaalliselta. Sirin perseen neitsyys oli raiskattu. Paine oli liian kova, Leksan pussit vetäytyivät ja kulli paisui vielä vähän suuremmaksi ennen kuin helpottavat sykähdykset tulivat ja kuuma sperma roiskui syvälle Sirin suoleen.

Isäntä tuli kotiin ja heitti ehkäisytablettirasian Sirille. Pistä noita poskeen, niin et tule paksuksi, mies huikkasi. Tänään illalla riittää ihan normi suuseksi, hän lisäsi. Parina iltana tyttö oli hoidellut isäntänsä tarpeet imuttamalla spermat suuhunsa. Tässä Siri oli huomattavasti kehittynyt miehen mielestä ja oli ollut ihan mukava antaa Sirille muutama euro ylimääräistä. Jotain uutta siihenkin hommaan olisi mukava saada, Leksa tuumi. Hän oli katsellut pornoa kuten valtaosa miehistäkin ja löytänyt sivuston jossa nainen suoritti eturauhasen eli prostatan hierontaa. Sirin kieli pyöri ihanasti terskan ympärillä ja toinen käsi puristeli pusseja toisen runkatessa vartta.
Leksa nautti ja koitti viivyttää purkautumista. Mies otti pöydältä geelin ja käski tytön voidella sillä oman etusormensa ja levittää sitä myös Raimon pyllyreiälle. Työnnä sormi sisään, mies sanoi. Etsi sellainen kohoutuma ja ime samalla. Leksan sanat jäivät sanomatta kun sormi löysi etsimänsä. Spermat lensivät saman tien Sirin kurkkuun. Hän oli saanut elämänsä orgasmin. Tyttö pelästyi, että mies oli saanut jonkun kohtauksen. Leksa kuitenkin tokeni ja pyöritti päätään epäuskoisesti. Fiilis ja tunne olivat olleet aivan uskomattomat.

Leksa on ollut selibaatissa muutaman päivän ja panetus alkaa painaa päälle. Mies odottaa iltaa erityisellä mielihalulla. Nyt saa neitsyttä. Pääsen puhkomaan kalvon ja panemaan paljaalla spermat pilluun josta voi jatkossa käyttää nimeä jo vittu, naitu tyttö, nainen, ainokaisensa menettänyt, minulle antautunut. Leksan kulli seisoo jo kovana kun hän menee kotiin. Nyt saa safkat jäädä väliin, ensin pannaan, hän miettii. Siri tulee avaamaan oven. Mies kaapaa hänet syliinsä ja juoksee makuuhuoneeseen. Hän heittää tytön sängylle ja repii tämän edestä napitetun paidan riekaleiksi nappien lennellessä. Siri hätääntyy ja anelee armoa. Miestä ohjaa kiihko, tarve naida. Tytöllä on farkut joiden napit ja vetoketjun Leksa avaa ja riistää housut neidon jaloista. Rintaliivit repeävät keskeltä ja uhkeat rinnat pulpahtavat esiin. Mies kourii rintoja kiimaisena ja nännit kovettuvat ja tummuvat. Mies ei säästä stringejä, kuuluu repeytyvän kankaan ääni kun viimeinenkin vaatekappale Sirin päältä riistetään. Tyttö on alasti ja yrittää toisella kädellä peittää häpyään ja toisella paljaita rintojaan. Leksa repii vyötään ja housut putoavat nilkkoihin, iso kulli jököttää valmiina. Mies heittäytyy naisen päälle ja pakottaa tämän levittämään reitensä tunkemalla omat jalkansa Sirin jalkojen väliin. Pillu on avoinna panoa varten. Hieraisu sylkeä kuuman terskan päähän, paine pusseissa pakottaa jatkamaan. Sirin häpyhuulet ovat auenneet kun reidet on pakotettu leviämään. Leksa ohjaa terskan reiälle, se työntyy vähän sisälle, tuntuu este, Hän vie kätensä tytön pakaroiden alle ja työntyy voimalla sisään. Siri ulvahtaa kun kalvo antaa periksi ja hänen neitsyytensä menee. Kulli liikkuu ja tunkeutuu hänen sisäänsä aina pohjaan saakka. Kuuma elin ei anna armoa, se tulee yhä uudelleen ja yhtä syvälle, Nyt se paisuu ja alkaa sykkiä, Siri voi tuntea kuinka kuuma ja iso spermalasti syöksyy hänen pilluunsa, nyt se ei enää ole neitseellinen, ei pillu, nyt se on vittu, naitu ja korkattu. Leksa vetää vielä puolijäykän kalunsa ulos. Reikä on auki ja sieltä pulpahtaa paksua spermaa johon on sekoittunut punaista. Mies ei anna tytön nousta eikä sulkea reisiään. Hän haluaa nähdä kuinka spermat vähitellen valuvat ulos. Näky on kiihottava ja Leksan kalu alkaa paisua. Hän kääntää tytön kontilleen.
Ihana aukinainen reikä näkyy turvonneiden häpyhuulten välistä. Kuinka noin pieni perse voi näyttää noin isolta tässä asennossa. Kulli on nyt valmis tunkeutumaan uudelleen sisään. Vittu on liukas edellisestä panosta. Leksa nauttii, välillä lyhyttä ja välillä pitkää työntöä. Nyt ei ole kiire kun suurimmat paineet on purettu. Pussit lätisevät paljasta persettä vasten. Mies hoonaa reikää antaumuksella. Siri voihkii, nyt tuntuu jo paremmalta. Mies kourii samalla rinoja, nännit nipottavat ja huone täyttyy naimisen äänistä. Mies siirtää kätensä tytön lanteille ja alkaa rynkyttämään kiihtyvällä tahdilla. Siri rojahtaa sängylle ja Leksan on seurattava mukana, että kulli pysyy sisällä. Mies siirtää jalkansa naisen reisien ulkopuolelle ja pakottaa ne yhteen. Perse puristaa nyt kullia tiukasti. Leksa työntyy koko varren mitalla sisään. Kulli paisuu, Siri huutaa kun spermat syöksyvät sisään.

Leena ja lapset palaavat kotiin. No miten sen raha-asian laita on, selvisikö mitään, kysyy Leena mieheltään. Turhaan epäiltiin, kaupassa oli joku myyjä, joka oli ottanut ylimääräistä ostoksista. Hän on jo saanut potkut.

Siri on tyytyväinen diiliin, Leksa antaa pari sataa lähetettäväksi äidille ja saa vastineeksi persettä, vittua ja suuhoitoa niin paljon kuin haluaa.

🔥 Haluatko enemmän?

Katso kuumia live-esityksiä nyt

Katso Live-kamerat →
Jaa:

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija!

N
NovellitXXX

23 novellit julkaistu

0 seuraajaa
🔴Live-kamerat — Katso kuumia esityksiä nyt!