Noora päätti milloin

Marraskuun aamu oli vielä pimeä, kun juna lähti Helsingistä, ja Joel istui ikkunan vieressä katsomassa, miten kaupungin valot vaihtuivat ensin lähiöiksi ja sitten mustaksi metsäksi, jota vasten oma heijastus näkyi lasissa selvemmin kuin maisema. Firman syysseminaari pidettiin joka vuosi eri kaupungissa, tänä syksynä Kuopiossa, ja talon tapa oli matkustaa jo edellisenä päivänä, jotta ilta jäisi vapaaksi. Joel oli ollut töissä maaliskuusta asti eikä ollut vielä tavannut puoltakaan kollegoistaan kasvotusten. Noora istui kahden penkkirivin päässä käytävälle kääntyneenä ja nauroi jollekin, mitä Joel ei kuullut. Hän oli aloittanut toukokuussa samassa tiimissä, ja tähän asti heidän välillään oli ollut lähinnä chat-ikkuna ja kaksi videopalaveria viikossa.

Hotelli oli sataman laidalla, ja huoneet jaettiin aulassa seisten sillä aikaa, kun ulkona satoi räntää vaakasuoraan. Joel sai neljännen kerroksen, ja kun hän kantoi laukkuaan käytävää pitkin, hän huomasi Nooran avaavan omaa oveaan neljän oven päässä samalla puolella. Noora vilkaisi häntä olkansa yli ja nosti kulmakarvojaan niin, että eleen olisi voinut lukea monella tapaa, ja Joel päätti lukea sen tervehdykseksi. Huoneessa oli liian lämmin. Hän avasi ikkunan sen verran kuin se aukesi, kuunteli hetken, miten järvi liikkui pimeässä, ja vaihtoi paidan illallista varten.

Ravintolassa istuttiin pitkän pöydän ääressä, ja Joel päätyi vinottain Nooraa vastapäätä, mikä tarkoitti, että koko aterian ajan hänen katseensa palasi samaan paikkaan, aina kun hän ei erikseen käskenyt sitä muualle. Noora oli pukeutunut tummansiniseen neuleeseen, jonka pääntie oli juuri niin auki, että solisluut näkyivät, eikä hän tehnyt mitään erityistä — söi, joi punaviiniä, kertoi asiakkaasta joka soitti aina perjantaina kymmentä vaille viisi. Silti Joel huomasi laskevansa, kuinka monta kertaa Noora nosti katseensa juuri, silloin kun hän itse oli katsomassa. Luku oli liian suuri ollakseen sattumaa, ja Noora tiesi sen selvästi paremmin kuin hän.

Jälkiruoan jälkeen pöydässä alettiin puhua siitä, kuka jatkaisi ja kuka menisi nukkumaan, ja Joel kuuli sanovansa, että kyllä hän vielä hetkeksi. Ulkona räntä oli lakannut ja kadut kiiltivät märkinä katuvalojen alla, ja porukka valui ulos ravintolasta hajallaan pitkin jalkakäytävää, ja Joel jäi jälkipäähän. Noora käveli hänen edellään talouspäällikön kanssa, ja Joel katsoi, miten takin helma heilahti joka askeleella ja miten Noora kerran kääntyi sanomaan jotain sivulleen — ei Joelille, mutta juuri niin, että katse pyyhkäisi hänet ohimennen. Se riitti pitämään koko kävelyn epämukavana.

Yhdentoista jälkeen porukka asettui paikkaan, johon firma oli varannut oman nurkkauksen. Musiikki oli sen verran kovalla, ettei puhuminen kannattanut, ja se sopi Joelille, koska hän ei olisi keksinyt mitään sanottavaa. Hän seisoi tanssilattian reunalla olut kädessä, kun Noora tuli hänen taakseen niin lähelle, että Joel tunsi ensin lämmön ja vasta sitten kosketuksen. Noora ei sanonut mitään. Hän vain asettui selkä Joelia vasten, siirsi painoaan musiikin mukana ja antoi lantionsa piirtää hitaan kaaren häntä vasten, kerran, toisen, ja Joel tunsi, miten koko ilta järjestyi uudelleen sen kahden liikkeen ympärille.

Sitten Noora käveli pois. Ei kiireesti eikä katsomatta taakseen, vaan juuri niin, että Joel ehti nähdä hänen vilkaisevan taakseen ja hymyilevän sille, että Joel jäi seisomaan siihen. Joel kävi vessassa, valeli kylmää vettä ranteilleen ja istui sen jälkeen sohvalle nurkkaukseen, jossa hän tuijotti lasiaan pitkään eikä kuullut, kun joku puhui hänelle. Kello oli vähän yli kaksitoista, kun Noora ilmestyi hänen eteensä, kumartui niin lähelle, että hänen hiuksensa koskettivat Joelin poskea, ja kysyi, jaetaanko taksi. Joel sanoi joo, ja kuuli itse, miten yhden tavun sai kuulostamaan siltä kuin olisi vastannut aivan toiseen kysymykseen.

Taksissa Noora ei koskenut häneen lainkaan. Hän katsoi ulos ikkunasta, kommentoi keliä, kysyi mihin aikaan aamun ensimmäinen luento alkoi, ja Joel vastasi puoli kymmeneltä. Hotellin aulassa Noora pysähtyi hissien eteen, kääntyi ja katsoi häntä suoraan niin pitkään, että Joel ehti kuulla oman sydämensä. Sitten hän kysyi, haluaisiko Joel vielä yhden drinkin, ja he siirtyivät aulabaariin, jossa Joel ei tiennyt miten istua tuolilla, koska Nooran reisi oli baarijakkaralla kiinni hänen omassaan ja tilanne oli palannut siihen mihin se oli tanssilattialla jäänyt. Noora tilasi kaksi, maksoi omansa, ja laski sitten kätensä Joelin reidelle niin luontevasti kuin olisi laskenut sen pöydälle.

Käsi ei liikkunut minnekään. Se vain lepäsi siinä, lämpimänä kankaan läpi, ja Noora jatkoi puhumista aivan tavallisella äänellä siitä, miten Kuopiossa oli käynyt kesällä ja miten Puijolle kannattaisi joskus kiivetä. Joel yritti vastata jotain järkevää. Vasta kun hän oli saanut lauseen loppuun, Noora siirsi kättään kaksi senttiä ylöspäin, katsoi häntä sivusilmällä ja sanoi hiljaa, että hän oli miettinyt tätä koko illan, ja kysyi, tuleeko Joel mukaan hänen huoneeseensa. Joel joi lasinsa tyhjäksi yhdellä kulauksella ja nousi niin nopeasti, että tuoli raapaisi lattiaa.

Hississä Noora painoi hänet peiliseinää vasten. Hän suuteli pitkään, kädellä Joelin niskassa ja toisella siellä, missä äsken oli levännyt, eikä päästänyt irti ennen kuin hissi ilmoitti neljännen kerroksen kilahduksella. Huoneessa hän riisui Joelin itse ja teki sen hitaammin kuin Joel olisi jaksanut: ensin paita nappi kerrallaan, sitten vyö, kengät, housut, sukat, ja lopulta viimeinenkin. Joel seisoi alasti keskellä huonetta hotellin lampun valossa, ja Noora katsoi häntä ylhäältä alas, kuin olisi tarkistanut jotain. Sitten hän työnsi Joelin istumaan sängyn reunalle ja astui askeleen taaksepäin.

Noora riisuutui musiikitta. Hän veti neuleen pään yli, avasi housunnapin ja kuori housut jaloistaan yksi lahje kerrallaan, käänsi selkänsä ja kumartui verkkaan niin, että Joel näki kaiken minkä hänen oli tarkoituskin nähdä, ja aina kun Joel liikahti kohti, Noora kohotti sormeaan. Kun hänellä oli enää rintaliivit ja alushousut, hän tuli Joelin eteen, asettui hajareisin tämän syliin sängyn reunalle ja antoi lantionsa liikkua samalla hitaalla kaarella kuin tanssilattialla — kunnes Joel veti terävästi henkeä, ja Noora lopetti kesken liikkeen ja astui taas taaksepäin. Hän avasi hakaset itse, pudotti loput lattialle ja kysyi hymyillen, oliko esitys ollut mieluinen. Joelin ei tarvinnut vastata.

Noora ei kuitenkaan tullut vielä lähemmäs. Hän istuutui työpöydän tuolille huoneen toiselle puolelle, veti toisen jalan allensa ja katsoi Joelia rauhassa, ja kun Joel liikahti noustakseen, hän pudisti päätään kerran. Joel jäi istumaan sängyn reunalle alasti ja kiihtyneenä, ja huoneessa kuului vain ilmastointi ja kaukaa hotellin putkien kohina. Noora antoi sen kestää, kunnes Joel kuuli oman hengityksensä muuttuvan, ja vasta sitten hän nousi, käveli rauhassa hänen eteensä ja työnsi hänet kämmenellä selälleen sängylle. Joel huomasi vasta silloin, ettei ollut sanonut ääneen mitään sen jälkeen, kun hissin ovi oli avautunut.

Sitten Noora nousi sängylle, asettui polvilleen Joelin kasvojen yli ja laskeutui. Joel piti käsiään hänen reisiensä ulkosyrjillä ja aloitti maltillisesti, koska muuta vaihtoehtoa ei ollut tarjolla, ja tunsi, miten Noora oli jo valmis ja miten hänen painonsa siirtyi eteenpäin joka kerta, kun kieli osui oikeaan kohtaan. Noora hengitti syvään ja ohjasi häntä lantiollaan, kallisti lantiotaan niin, että Joel ylsi paremmin, ja jossain vaiheessa Joel tunsi käden asettuvan itselleen ja alkavan liikkua tasaisesti. Se oli tarkalleen sitä samaa tahtia, jota Noora oli pitänyt koko illan: tarpeeksi, jotta mitään ei unohtunut, ei tarpeeksi, jotta mikään olisi päättynyt.

Noora tuli ensin, kämmenellä Joelin rintakehälle nojaten ja koko kehollaan värähtäen, ja Joel tunsi sen kielellään ja reisien puristuksena korviensa ympärillä. Vasta silloin hän itse kiihtyi, ja koska Noora ei hellittänyt otettaan eikä kysynyt mitään, Joel laukesi ilman ennakkovaroitusta Nooran kämmeneen ja omalle vatsalleen. He makasivat hetken hiljaa, ja Noora naurahti kattoa kohti, ettei kukaan ollut ennen laukennut hänen kämmeneensä pyytämättä lupaa, ja nousi vetäen Joelin mukanaan kylpyhuoneeseen.

Suihkussa oli liikaa valoa ja vesi oli aluksi liian kuumaa. Noora saippuoi Joelin kämmenillään, huuhteli kätensä puhtaaksi ja antoi Joelin tehdä saman itselleen, ja Joel teki sen tarkkaan, koska oli oppinut illan aikana, että hitaasti oli ainoa nopeus, jota täällä käytettiin. Hänen kätensä liukuivat rinnoilta vatsalle ja reisien sisäpinnoille, ja kun sormet löysivät perille, Noora nojasi otsansa kaakeliin ja päästi äänen joka kaikui pienessä tilassa. Joel tunsi kuinka Noora muuttui liukkaaksi ilman saippuaakin. Noora tarttui häneen vuorostaan, eikä hellittänyt, vaikka kesti hetken, ja lopulta Joel oli veden lämmössä yhtä kova kuin baarissa istuessaan.

Noora kääntyi, otti tukea seinästä ja työnsi lantiotaan taaksepäin, eikä sanonut siihen mitään, koska mitään ei tarvinnut sanoa. Joel liukui sisään yhdellä pitkällä liikkeellä ja jäi hetkeksi paikalleen tuntemaan, ja sitten hän alkoi liikkua pitkillä, syvillä työnnöillä, ja Noora vastasi jokaiseen. Vesi valui heidän välissään. Joel kurkotti kätensä eteen etsimään sitä kohtaa, jonka oli juuri oppinut, ja kun hän löysi sen, Nooran hengitys katkesi ja hänen sisällään alkoi sykkiä. Noora käänsi päätään sen verran, että Joel näki hänen profiilinsa kaakelia vasten.

”Älä vedä pois”, hän sanoi. ”Kierukka on paikallaan. Ja minä sanon milloin.”

Joel ei vastannut. Hän painoi syvemmälle kuin kertaakaan aiemmin, eikä tällä kertaa kukaan nostanut sormea eikä lopettanut kesken.

Hän laukesi Nooran sisään pitkinä sykäyksinä, kasvot tämän niskaa vasten, ja tunsi, miten Noora vielä puristi hänen ympärillään joka kerta. He seisoivat siinä, kunnes vesi alkoi viiletä. Kun Joel lopulta vetäytyi, siemenneste valui Nooran reiden sisäpintaa pitkin ja huuhtoutui pois lattiakaivoon, ja Noora katsoi sitä taakseen sillä samalla ilmeellä, jolla oli katsonut häntä hotellin käytävällä. Sitten hän sammutti hanan, ojensi Joelille pyyhkeen ja käveli edellä takaisin huoneeseen. He nukahtivat molemmat, ennen kuin kumpikaan ehti sanoa mitään yöstä.

Joel heräsi herätyskellon piippaukseen ja siihen, että jokin lämmin ja märkä oli sulkeutunut hänen ympärilleen. Hän avasi silmänsä ja näki Nooran peiton alla, hiukset kasvoilla, ja sen jälkeen hän ei enää sulkenut silmiään. Noora otti aikansa, ja kun hän lopulta päästi irti, hän kiipesi Joelin päälle ja laskeutui verkkaan alas, kunnes istui kokonaan. He liikkuivat ensin verkkaisesti pimeässä huoneessa, jossa verhon raosta tuleva sataman valo piirsi kapean juovan Nooran vatsalle, ja Joel piti käsiään hänen lanteillaan ja antoi hänen päättää tahdin, koska niin oli mennyt koko yö.

Sitten Noora nojasi eteenpäin, tuki kätensä Joelin rinnan molemmin puolin ja alkoi liikkua nopeammin. Joel kohotti polviaan ja vastasi alhaalta, ja kun hän tunsi Nooran kiristyvän ympärillään ja kuuli miten hengitys muuttui lyhyeksi, hän ei enää yrittänytkään pidätellä. Hän vetäisi Nooran alas itseään vasten ja laukesi tämän sisään toisen kerran, syvälle, ja Noora jäi makaamaan hänen päälleen niin pitkäksi aikaa, että molempien hengitys ehti tasaantua. Ulkona oli edelleen pimeää, vaikka kello oli jo yli kahdeksan.

Aamiaisella he istuivat pöydän eri päissä. Noora keskusteli talouspäällikön kanssa alv-kannoista kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja Joel katsoi kahvikuppiaan ja mietti, ettei kukaan tässä salissa tiennyt yhtään mitään. Yhdeksän jälkeen siirryttiin kokoustilaan, jossa tuolit oli aseteltu riveihin ja ensimmäinen esitys käsitteli seuraavan vuoden tavoitteita. Noora istui kahden rivin päässä, kääntyi kerran taaksepäin ja nosti kulmakarvojaan täsmälleen samalla tavalla kuin edellisenä iltana hotellin käytävällä. Joel avasi läppärinsä ja kirjoitti muistiinpanoihin päivämäärän, ja alkoi jo miettiä missä kaupungissa seminaari pidettäisiin ensi vuonna.