Hieronta jonka olin hänelle velkaa

Heräsin siihen, että aurinko kiipesi vastapäisen talon katonharjan yli ja osui suoraan silmiini. Kello oli kymmentä yli kuusi, heinäkuinen lauantai, ja Lauttasaaressa oli jo niin lämmin, että peitto oli valunut yöllä lattialle eikä kumpikaan meistä ollut kaivannut sitä takaisin. Silja nukkui vatsallaan, käsi rintani päällä ja hiukset kasvoilla. Nostin käden varovasti pois enkä ollut lainkaan varma, halusinko hänen heräävän vielä.

Kävin ensin vessassa ja sitten keittiössä. Kahvinkeitin olisi herättänyt hänet, koska se on niitä vanhoja, jotka pitävät ääntä kuin pieni moottori. Kaivelin kaappia ja löysin ylähyllyltä purkin pikakahvia, luultavasti jonkun vieraan sinne jättämää. Panin lusikallisen isoon mukiin ja otin kuuman veden hanasta. Se oli surkeaa kahvia. Join sen silti loppuun, koska keittiö tuoksui hetken siltä kuin olisin ollut kotona.

Hain kylpyhuoneesta pyyhkeen ja vein sen olohuoneeseen. Parvekkeen ovi oli täynnä valoa. Siirsin keittiön tuolin siihen kohtaan lattiaa, mihin aurinko osui, levitin pyyhkeen istuimelle ja istuin alasti. Lämpö tuli reisiin ja rintaan yhtä aikaa. Sellaisia aamuja on tässä maassa ehkä kaksikymmentä vuodessa, ja minä istuin yhdessä niistä muki kädessä enkä keksinyt yhtään asiaa, jota olisin halunnut muuttaa.

Lattialla oli vielä edellinen ilta. Iso saunapyyhe keskellä huonetta, rypyssä ja työnnettynä vinoon. Öljypullo, geelituubi ja se rengas, jonka hän oli edellisiltana pujottanut minuun kysymättä minulta mitään. Silja oli tehnyt minulle kaiken sen mitä oli halunnut tehdä, hitaasti ja järjestyksessä, ja lopuksi hän oli noussut päälleni ja tullut kahdesti ennen kuin päästi minut.

En ollut osannut odottaa illalta mitään erityistä. Olin luullut, että se menisi niin kuin ne yleensä menevät, ja sen sijaan hän oli käskenyt minun käydä pitkälleni pyyhkeelle ja ollut sitten hiljaa lähes tunnin. Hän oli aloittanut jalkapohjista. Kun hän vihdoin eteni ylemmäs, olin jo sellaisessa tilassa, ettei siitä olisi voinut puhua kenellekään ääneen.

Sohvapöydällä oli kaksi erillistä paperinippua. Nousin hakemaan ne.

Molemmat oli niitattu vasemmasta yläkulmasta ja tulostettu toimiston koneella. Tunnistin paperin heti: sama ohut, hieman kellertävä arkki, jota meidän kerroksessamme on ollut hyllyssä niin kauan kuin muistan. Päällimmäisen nipun ensimmäisellä sivulla luki suurin kirjaimin ”Eroottinen hieronta — perusteet”. Luin sen siinä auringossa ja tunsin korvien kuumenevan, vaikka huoneessa ei ollut ketään.

”Eroottisessa hieronnassa tarkoitus ei ole hoitaa vaivaa vaan vastata kosketuksen kaipuuseen”, siinä luki. ”Tavallisessa hieronnassa rinnat, pakarat ja häpy ohitetaan. Eroottisessa hieronnassa juuri niihin käytetään eniten aikaa. Hieroja on usein itse alasti tai lähes, koska hän käyttää työhön myös omaa vartaloaan.”

Meillä on yksi tulostin koko kerrosta kohti, ja se seisoo keittiön vieressä. Silja oli siis lähettänyt nämä sinne ja hakenut ne lokerosta samalla kun joku keitti vieressä teetä. Hän on ollut talossa yksitoista vuotta eikä ole kertaakaan näyttänyt siltä, että jokin voisi hävettää. Ajatus siitä oli parempi kuin mikään, mitä paperissa luki.

Panin sen syrjään ja otin toisen nipun. Siinä oli eri otsikko. ”Yoni-hieronta kuuluu eroottisten hierontojen perheeseen. Sana on sanskritia ja tarkoittaa naisen sukupuolielimiä. Ennen varsinaista yoni-hierontaa tehdään noin tunnin mittainen koko vartalon öljyhieronta, jotta nainen ehtii rentoutua. Yoni-hieronta itsessään kestää puolesta tunnista tuntiin. Se aloitetaan vatsasta ja edetään ulompiin häpyhuuliin ja klitorikseen. Liukasteena käytetään geeliä eikä öljyä, koska öljy ärsyttää limakalvoja.”

Luin sen kahteen kertaan. Kolmannella kerralla tajusin kaksi asiaa peräkkäin. Ensin sen, että eilen illalla oli tehty vain se puoli, joka koski minua. Ja heti perään sen, ettei hän ollut pyytänyt toista puolta itselleen, vaikka oli tulostanut ohjeet siitäkin ja kantanut ne kotiin.

Jos joku olisi kysynyt minulta vuotta aiemmin, olisin vastannut ettei minulla ole tällaiseen mitään annettavaa. Sen kerron nyt suoraan, koska se on koko jutun ydin: minä en osannut mitään. Minulla oli nippu tulosteita ja koko aamu aikaa, eikä sinä aamuna tarvittu enempää.

”Luojan kiitos, sinä olet vielä täällä.”

En ollut kuullut häntä lainkaan. Hän seisoi olohuoneen ovella alasti, vesilasi kädessä, hiukset pystyssä toiselta puolelta ja silmät vielä puoliksi unessa.

”Luulin että lähdit”, hän sanoi.

”Huomenta”, sanoin. ”Miksi minä tuollaisen yön jälkeen livahtaisin pois? Annoin sinun nukkua.”

”Sinä joit sitä pikakahvia”, hän sanoi ja katsoi mukia. ”Se on ollut kaapissa siitä asti kun muutin tänne.”

”Kyllä minä sen maustakin huomasin”, sanoin. ”En vain kehdannut käynnistää keitintä.”

”Olisit käynnistänyt. Minä olisin herännyt hyvällä tuulella.”

Hän tuli istumaan lattialle tuolini viereen ja näki, mitä minulla oli kädessä. Hän ei punastunut. Se on hänelle tyypillistä: hän katsoi ensin papereita, sitten minua, ja hymyili kuin olisi voittanut jotain, mitä ei ollut edes tullut kysyneeksi.

”Halusin antaa sinulle jotain erikoista”, hän sanoi.

”Sait sinä”, sanoin. ”Toivottavasti sinäkin sait.”

”Sain”, hän sanoi, ja se kuului äänestä asti.

”Yhden hieronnan sinä silti jätit väliin.”

”Minkä?”

”Sen jälkimmäisen nipun. Yoni.”

Hän katsoi minua hetken sanomatta mitään. ”Sehän koskee minua.”

”Juuri siksi”, sanoin. ”Nyt minä tiedän, millä maksan velkani.”

”Nytkö?”

”Mielelläni. Mutta joudun vilkuilemaan noita papereita koko ajan.”

”Ihan sama”, hän sanoi ja oli jo nousemassa.

Hän veti saunapyyhkeen keskeltä lattiaa lähemmäs parvekkeen ovea, niin että se oli kokonaan auringossa. Sohvalta hän otti tyynyn ja asetti sen pyyhkeen päätyyn. Sitten hän kävi vatsalleen ja laski poskensa kädenselän päälle. Selkä nousi ja laski. Odotin, kunnes hengitys hidastui itsestään.

”Voit aloittaa”, hän sanoi.

Asetuin polvilleni hänen jalkojensa väliin. Kaadoin öljyä kämmenelle ja hieroin sen käsien välissä lämpimäksi, koska kylmä öljy olisi pilannut ensimmäisen kosketuksen. Se tuoksui mantelilta ja vaniljalta. Aloitin hartioista ja vedin molemmilla kämmenillä alas selkärangan molemmin puolin pakaroihin asti ja takaisin ylös. Sitten kylkiä pitkin. Viivyin rintojen sivuilla, siinä kohdassa johon tavallisesti ei kosketa, ja kuulin miten hän hengitti ulos pidempään kuin sisään.

Tein saman monta kertaa peräkkäin. Välillä painoin lujempaa, välillä vain silitin. Öljy kiilsi auringossa ja iho lämpeni vähitellen kämmenten alla. Hän venytteli hitaasti ja päästi ääniä, jotka eivät olleet sanoja.

Paperissa sanottiin, ettei kiirettä saa olla, ja se osoittautui koko ohjeen vaikeimmaksi kohdaksi. Käsi haluaa mennä sinne minne se on menossa. Pakotin sen takaisin hartioihin ja aloitin alusta, ja kolmannella kerralla huomasin, ettei hän enää liikkunut muuten kuin hengityksen mukana.

Kaadoin öljyä pakaroille ja annoin sen valua. Hieroin molemmin käsin, peukalot uraa pitkin. Hän levitti jalkojaan vähän enemmän kuin oli tarpeen. Peukaloni osuivat häneen ohimennen, ja hän nosti lantiotaan juuri sen verran, että ymmärsin.

”Ota myöhemmin se geeli”, hän sanoi pyyhkeeseen. ”Älä öljyä.”

”Tiedän”, sanoin. ”Se luki paperissa.”

Hän naurahti johonkin tyynyn ja pyyhkeen väliin.

Siirryin hänen viereensä ja hieroin reidet, pohkeet, nilkat ja jalkapohjat. Hän oli siinä vaiheessa jo niin rentona, että jalka jäi siihen asentoon mihin sen jätin. Sellaista en ollut ennen nähnyt keneltäkään, ja se teki minuun suuremman vaikutuksen kuin osaan selittää.

”Käänny”, sanoin.

Hän kääntyi selälleen ja jäi katsomaan kattoa. Aurinko oli kiivennyt korkeammalle ja lämmitti nyt suoraan hänen vatsaansa. Otin uutta öljyä ja aloitin rinnoista, ensin kevyesti ja kämmenten reunoilla. Sitten vatsalta ylös kylkiä pitkin ja takaisin alas. Nännit olivat kovina jo ennen kuin kosketin niitä. Leikin niillä sen verran, että hän alkoi liikuttaa lantiotaan hitaasti huomaamatta itse tekevänsä niin.

”Luetko sinä sitä oikeasti koko ajan?” hän kysyi silmät kiinni.

”Luen. Tässä sanotaan että vatsasta aloitetaan ja edetään alaspäin.”

”Aloita sitten vatsasta”, hän sanoi. ”Minä en ole menossa mihinkään.”

Viivyin navan kohdalla. Se on outo paikka, ja juuri siksi käytin siihen aikaa. Vasta sitten kämmeneni siirtyivät alemmas.

”Levitä jalkasi”, sanoin.

Hän teki sen ilman että tarvitsi sanoa kahdesti.

Istuin risti-istuntaan hänen jalkojensa väliin. Otin geeliä ja lämmitin sen sormien välissä. Laskin kämmenet reisien sisäpinnalle ja jätin ne siihen paikoilleen, liikutin vain peukaloita. Vedin niillä hitaasti ylhäältä alas ja alhaalta ylös, aluksi ilman mitään painoa. Sitten hiukan lujempaa ja taas kevyemmin, niin kuin paperissa neuvottiin.

Hänen silmänsä olivat kiinni. Kasvoilla oli ilme, jota en ollut nähnyt hänellä toimistossa enkä myöskään edellisenä iltana. Siinä ei ollut jännitystä eikä esittämistä, pelkkää keskittymistä omaan oloon.

Otin lisää geeliä ja hieroin ensin oikeanpuoleista häpyhuulta peukalon ja etusormen välissä, ylhäältä alas ja takaisin. Sitten saman toiselle puolelle. Hänen lantionsa oli alkanut liikkua minun käteni tahdissa eikä toisin päin.

Avasin hänet vasemmalla kädellä ja tiputin geeliä. Kiersin keskisormella hitaita ympyröitä aina samaan suuntaan. Joka kerta ylhäällä pidin lyhyen tauon. Sekin oli paperista, ja se toimi paremmin kuin mikään, minkä olin itse keksinyt.

Sitten liu’utin sormen sisään vain sen verran, että hän tunsi sen, ja vedin pois. Uudestaan, hitaammin. Kolmannella kerralla jätin sen sinne ja käänsin kämmentä ylöspäin.

”Vähän eteenpäin”, hän sanoi hyvin hiljaa. ”Siinä.”

Painoin, en kovaa. Pidin paineen ja kiersin, ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen. Toinen käteni jäi lepäämään häpyluun päälle niin, että peukalo ylsi klitorikselle. Vaihtelin niiden välillä: sisältä, sitten peukalolla, sitten taas sisältä. Hengitys muuttui lyhyeksi ja kädet hakivat pyyhkeen reunaa.

Nousin hetkeksi ylös suutelemaan häntä. Hän yritti vetää minut päälleen. Irrottauduin ja menin takaisin alas, suutelin kaulaa, rintoja ja vatsaa ja palasin siihen mihin olin jäänyt.

Kun se tuli, se tuli koko vartalon läpi. Hän nosti selkänsä irti pyyhkeestä ja piti sen ilmassa pitkään, ja ääni joka tuli oli matalampi kuin mikään, mitä olin häneltä kuullut.

Jäin makaamaan hänen jalkojensa väliin ja annoin hänen olla hetken rauhassa. Sitten nuolaisin kerran, kevyesti. Hän nauroi ja sanoi ettei nyt heti. Odotin. Vähän myöhemmin hän sanoi että nyt.

Menin sisään hitaasti. Hän nosti lantiotaan jokaista liikettä vastaan. Minulla ei ollut mihinkään kiire, koska en halunnut sen loppuvan, mutta hän nosti tahtia itse ja tuli toisen kerran, kovempaa ja äänekkäämmin kuin ensimmäisellä.

Sitten hän työnsi minut selälleni ja nousi päälleni. Se on hänen tapansa lopettaa asiat. Hän tiesi tarkalleen missä kohtaa minä olin, ja kun huomasi sen, hän siirtyi alemmas ja otti minut suuhunsa. Viimeisellä hetkellä hän päästi irti ja teki loput kädellä, ja katsoi koko ajan.

Jälkeenpäin hän laski poskensa reidelleni ja jäi siihen. Aurinko oli ehtinyt siirtyä pyyhkeen reunalle ja lämmitti nyt lattialautoja.

”Kiitos”, hän sanoi.

”Mistä?”

”Siitä että sain päästää irti.”

En sanonut siihen mitään, koska en keksinyt yhtään lausetta joka ei olisi pilannut sitä. Kello oli vasta puoli yksitoista. Päivälle oli luvattu kaksikymmentäyhdeksän astetta, ja lupaus näytti pitävän.

Myöhemmin, kun olimme vihdoin keittäneet kunnollisen kahvin, seisoin parvekkeen ovella ja katselin alas kadulle. Ihmisiä juoksi Länsiulapanniemen suuntaan, kaikilla niin vähän vaatteita kuin kehtasivat. Meillä ei ollut kiirettä minnekään. Paperit jäivät sohvapöydälle, ja minä jätin ne siihen ihan tarkoituksella.